Sahanlahti Resort on ruokamatkailijan paratiisi Saimaalla

”Ootteko te ihan hurjia?” Vanhan ystävän vilpitön hämmästys jäi Janne Kuivalaisen mieleen heidän käydessään katsomassa myynnissä ollutta perinteikästä Sahanlahden matkailukeskusta marraskuussa 2013. Kaupat syntyivät ja niin Janne ja Jaana Kuivalainen aloittivat Sahanlahden matkailuyrittäjinä. Ja niin myös kävi, että jo ensimmäisenä vuonna Sahanlahti valittiin Etelä-Savon parhaaksi ruokamatkailuyritykseksi.

Sahanlahti Resort on yhdistelmä vanhan sahamiljöön historiaa, kaunista Saimaan luontoa, monipuolisia palveluja ja intohimoista lähiruokaa. ”Päätimme keskittyä Sahanlahdessa yksilölliseen ja laadukkaaseen palveluun, tuttavalliseen tunnelmaan ja herkulliseen lähiruokaan. Se on yksinkertainen konsepti, joka toimii”, kertoo Sahanlahden emäntä Jaana Kuivalainen.

Maistuva lähiruoka on Sahanlahden kulmakivi

Lautasella Sahanlahden lähiruoka tarkoittaa raaka-ainetta kunnioittavia hyviä makuyhdistelmiä. Sahanlahdessa keskiössä ovat rehdit ja maanläheiset maut. Päivän tarjonta vaihtelee kalansaaliiden ja sesonkien tuotteiden mukaan.

Sahanlahden kolmessa artesaaniravintolassa annokset valmistetaan lähialueen tuottajien hyvistä tuotteista ja raaka-aineista paikan päällä. Ravintola Koskivahti tarjoaa á la carte -annoksia, kesäravintola Rantamakasiinissa viihdytään ja syödään rentoa kesäruokaa ja nautitaan juomia Saimaan kauniissa rantamaisemissa, ja avotuliravintola Pajapirtin tulilla paistuvat herkulliset pizzat ja letut. Sahanlahden Ginibaari – Saimaan ensimmäinen ja ainut gini-cocktailbaari – on kesän uusi erikoisuus.

Tarjontaan kuuluvat oleellisesti myös uunituoreet karjalanpiirakat munavoin kera. Ne ovat Sahanlahden isännän, Janne Kuivalaisen, karjalaisten sukujuurten perua. ”Näitä meillä on leivottu aamiaispöytään ihan alusta alkaen. Piirakkakipot tyhjenevät sitä vauhtia, kuin niitä keittiöstä pöytään kannetaan. Asiakkaat vauvasta vaariin rakastavat aitoja karjalanpiirakoita”, sanoo Jaana Kuivalainen.

Etelä-Savo on Kuivalaisille hyvän ruoan aarreaitta. Alueella on paljon asiaansa uskovia pientuottajia, joilta saa huippuraaka-aineita keittiöön.

On mahtavaa, kun suoraan ravintolan ovelle tuodaan tuoreita kananmunia, paikallista kalaa, lihaa ja kasviksia luomutuottajilta. Useimmilla toimittajistamme on D.O. Saimaa -laatu- ja alkuperämerkki. Luonnonkasveja, sieniä ja marjoja pystymme keräämään lähimaastosta.

– Jaana, Sahanlahden emäntä

Hyvää laadusta tinkimättä

Sahanlahti on yksi Saimaa Gastronomy -kohteista, joita yhdistää lähiruoka, paikalliset raaka-aineet sekä rakkaus Saimaaseen ja sen ainutlaatuiseen luontoon. Sahanlahdessa kehitetään määrätietoisesti omaa juttua ja kuunnellaan herkällä korvalla asiakkaiden toiveita. Luonnollinen vaihtoehto rentotunnelmaisessa Rantamakasiinissa oli alkaa tarjota sitä, mitä ihmiset kovasti kaipasivat – eli hampurilaisia.

Hampurilaisetkin voi tehdä lähiruokana leipomalla sämpylät luomujauhoista, käyttämällä savolaista rotukarjalihaa ja tekemällä itse ranskalaiset. ”Laatuun kannatti panostaa. Hampurilaisista tuli hitti. Innokkaimmat saapuivat Kouvolasta asti Sahanlahteen ihan hampurilaisten takia. Samalla tinkimättömällä tavalla suhtaudumme pizzojen paistamiseen, grillaamiseen sekä savustamiseen”, Jaana Kuivalainen sanoo.

Täysi kattaus Saimaan luontoa, palveluja ja hyvää ruokaa

Sahanlahtea ympäröivä luonto ja kauniit Saimaan maisemat tuovat lähiruokakokemukseen extraelämyksen. Saimaan ainutlaatuisia maisemia ja luontoelämyksiä voi kokea mm. yhdellä suosituimmalla pyöräilyreitillä − Puumalan 60 kilometrin mittaisella saaristoreitillä . Sahanlahdesta voi vuokrata pyöriä, myös sähköpyöriä, ja startata reitille vaikka runsaan ja maistuvan aamiaisen jälkeen. Matkaa pääsee tekemään aitoon saaristohenkeen myös lossin kyydissä.

Sahanlahti on myös Saimaan veneilyreittien varrella: sen editse matkaavat kaikki Saimaan veneet Lappeenrannan ja Savonlinnan välillä. Sahanlahti onkin panostanut vierasvenesatamaan ja veneilijöiden palveluihin. ”Moni veneilijä pitää Sahanlahtea tukikohtanaan kokea Saimaan riemuja. Meiltä pääsee moneen suuntaan kätevästi”, kertoo Sahanlahden isäntä Janne Kuivalainen.

Sahanlahti Resort

Sahanlahti Resort on vuonna 1765 perustetun sahan miljööseen rakennettu monipuolinen matkailukohde Saimaan rannalla.

Sahanlahti Resort käsittää hotellin, huoneistoja, villoja ja aittamajoitusta, ravintoloita, saunoja ja vierasvenesataman.

Ravintola Koskivahti tarjoaa laadukasta lähiruokaa lounaalla ja illallisella. Kesäravintola Rantamakasiinissa syödään rentoa kesäruokaa, juomia ja viihdytään eri tapahtumissa. Elämysravintola Pajapirtti on avoinna tilauksesta ympäri vuoden.

Sahanlahti Resort kuuluu yhdessä Tertin Kartanon, TeaHouse of Wehmaisin ja Hotelli Punkaharjun kanssa Saimaa Gastronomy -yhteistyöverkostoon, joka yhdessä kehittää Saimaan ruokamatkailua.

Saimaa Gastronomy -ravintolat tarjoilevat menuita sesongin parhaista antimista Saimaa Gastronomy -viikonlopuissa. Saimaa Gastronomyn ruokaviikonloput palkittiin vuonna 2019 Suomen parhaana ruokamatkatuotteena.