Konttiravintola Morton on merikonttiin rakennettu kesäravintola, joka tunnetaan erityisesti palkituista burgereistaan ja leppoisasta meiningistään. Ensimmäinen Morton-ravintola avattiin Rautalammilla vuonna 2010.
Ravintola Mortonin perustivat kolme parikymppistä yrittäjää pienelle Rautalammin kylälle vuonna 2010 haaveenaan tehdä siitä Suomen paras keikkapaikka. Vuodesta 2013 lähtien yrittäjät ovat kehittäneet omaa Konttiravintola-konseptiaan, joka on mahdollistanut ravintolan perustamisen paikkoihin, joihin pysyvien rakennuksien rakentaminen on hankalaa. Morton on auki vain kesäaikaan, yleensä touko-syyskuun.
Vuonna 2023 konttiravintoloita on Varkauden lisäksi Jyväskylässä, Pieksämäellä, Kuopiossa, Jyväskylässä, Joensuussa, Rautalammilla ja Helsingissä.